Meikä on nyt lomalla!

Heräsin tänään sateen ropinaan ja ukkoseen. Sadetta ikkunalaudalla rakastan, ukkonen vähän säikäyttää. Maatessani sängyssä aamu-unisena mieleeni hiipi ajatus; loma on jo lopuillaan.

Käytännössähän olen ollut lomalla viime vuoden keväästä alkaen. Koulusta ainakin, töitähän olen tehnyt sen jälkeen muutamaan otteeseen ja tuli tuossa taidenäyttelykin pistettyä pystyyn. Syksyllä tuli ehkä vähän koitettua muita opiskelumahdollisuuksia, mutta lopulta loma vei siinäkin voiton. Viime vuoden kesällä kiersin läpi kaikki suuret festarit; Sauna Open Air, Provinssirock, Tuska Open Air, Ruisrock, Ilosaarirock… tänä kesänä saldo jäi vähän pienemmäksi, mutta sekin oli tietoinen valinta. Siitähän lomassa on kyse, valinnoista, saa valita mihin aikansa käyttää vai käyttääkö sitä mihinkään. Velvoitetta käyttää sitä minkäänlaisen työn tekoon kun ei ole. Ehdin tehdä paljon; nauraa, surra, rakastua, rakastaa, särkyä, matkustella, kirjoittaa, tutustua, hukata itseni, löytää itseni. Nyt olen tässä.

Ensimmäistä kertaa lomanloppujeni historiassa itse asiassa kaipaan koulun penkille. Tahdon raapustella muistiinpanoja vihkooni, tahdon oppia uutta, tahdon lukea tylsää tekstiä tylsästä oppikirjasta ja ennen kaikkea tahdon jotakin rytmiä elämääni. Tämän yli vuoden lomailun tuloksena on arjestani tullut löysää, siinä ei ole raameja, ei minkäänlaisia check-pointteja. Minun ei ehkä tarvitse mennä mihinkään, mutten myöskään saa tehdä niin. En saa nauttia aamupaloista, auringonnousuista ja päivän odottamisesta, en saa nauttia siitä kun pistän aamulle korvanapit korville ja riennän kouluun. Koulu, mikä mahtava asia. Oppiminen, voi miten olenkaan sitä kaivannut.

Silti ensimmäinen ajatukseni aamulla oli kuin olikin: ”Loma on jo lopuillaan.”

Lomassa on parasta monet asiat. Se, että voi rientää kavereiden kanssa kaupungilla yömyöhään ja jäädä yöksi minne tahansa koska seuraavana aamuna ei tarvitse olla missään. Voi käydä vaikka yöuinnilla. Tai se kun aamulla herää sitten kun herää, ilman herätyskelloa, ilman velvoitteita, venyttelee rauhassa ja nousee ylös. Ehkä huomaa, että uusi Demi on kolahtanut postiluukusta ja jää petiin lukemaan sitä sillä ei ole tarvetta kiirehtiä mihinkään muuallekaan.

Demi, miten aliarvostettu. Lehdellä on maine pikkutyttöjen lehtenä, naurettavana humpuuki-läpyskänä, mutta minä olen rakastanut sitä aina, tunnustetaan nyt sekin kun tälle tielle pääsin. Aikoinaan minun piti tehdä valinta Suosikin ja Demin välillä, yksinkertaisesti ei ollut varaa enää tilata kotiin molempia julkaisuja. Kiemurtelin valinnan äärellä, enhän voisi valita Demiä arvostetun nuorten musiikkilehden sijasta. Silloin tajusin, ettei Suosikki ole enää pitkään aikaan ollut sitä mitä siinä rakastin, Demi taas sai minut edelleen aina hyvälle tuulelle. Lopetin Suosikin tilauksen tykkänään enkä ole katunut valintaani koommin, Demin kanssa kömmin peiton alle tänäänkin.

Demi, kuten lomakin, on se tuttu ja turvallinen. Välillä on kuitenkin hyvä lähteä mukavuusympyrän ulkopuolelle, lukea jotain muuta, oppia jotain uutta. Sade on tullut, enkä malta odottaa, että lomani on vihdoin ohi.

Olli

Leave a Reply

Your email address will not be published.