Mitä opin Lady Gagalta

Joku saattaa muistaa hiljattain Metro-lehdestä bonganneensa Lady Gaga -kilpailun, jonka voittaja pääsisi Lontooseen kolmeksi päiväksi kokoamaan lehteä itsensä Gaga-rouvan kanssa, joka toimi siis lehden päätoimittajana yhden päivän toukokuussa. Koottavassa lehdessä Gaga tahtoi perehtyä tasa-arvo kysymyksiin, josta kehkeytyikin koko lehden teema. Myös kisa keskittyikin Gagan hiljattain ilmestyneen Born This Way-levyn aiheisiin, joista yksi on tasa-arvo. Gaga kertoi tahtovansa tietää mitä levyn otsikko ihmisille merkitsee. “Itse sanon syntyneeni rohkeaksi – se on osa elämäntehtävääni. Synnyin seuraamaan taiteellista näkemystäni.” Gaga tahtoi tietää ovatko myös muut ihmiset syntyneet rohkeiksi.

Osallistuin kilpailuun toki myös Gagan tapaamisen vuoksi, mutta lähinnä Lontoon matkan ja lehdessä työskentelemisen mahdollisuuden vuoksi. Eräänä kauniina aamuna heräsin tuntemattomasta numerosta saapuvaan puheluun, jossa miesääni ilmoitti minun voittaneen kilpailun. Uneliaana nauroin ja sanoin, että enkä voittanut. Ilmeisesti voitin. Kilpailu oli kuitenkin kansainvälinen, tai ainakin siinä mielessä, että se oli käynnissä kaikissa maissa, joissa Metroakin julkaistaan. Ja näitä on yli kaksikymmentä. Homma toimi niin, että jokaisesta maasta valittiin yksi voittaja, joista Gaga valitsisi sitten yhden onnekkaan. Kilpailun vei Jeroen Hollannista, mutta tunsin oloni silti otetuksi sen vuoksi että oma panokseni oli valittu Suomen osion voittoon.

Viime viikolla posti toikin yllättäen ihanan pizzanlaatikon muotoisen boksin josta paljastui musiikkiherkkuja. En tiennyt, että myös ‘semifinaali-voittajat’ saisivat tuotepalkintoja. Niiden myötä aihe kuitenkin muistui taas mieleeni.

Ihmisiä on niin moneen lähtöön, että se ei ikinä lakkaa ihmetyttämästä minua. Jotkut meistä ajattelee järjellä, jotkut sydämellä. Jotkut viihtyy luonnossa, jotkut koriskentällä. Jotkut tykkää kaupunkikomista, toiset rantalomista. Toiset tykkää pojista, toiset tytöistä. Jotkut tykkää popista, jotkut rokista. Mistä sekin johtuu, miksi toiset on vastaanottavaisempia toisenlaiselle musiikille kun toiset? Sitten me vielä tullaan eri taustoista, jotkut jopa täysin eri kulttuureista.

Vartuin lapsuuteni Itä-Helsingissä alueella, jossa viimeisimmän tietoni mukaan majailee yli 60 eri kansallisuutta. Kävin siis myös peruskouluni useiden kurdien, romanien, somalien ja muiden kansalaisuuksien seurassa. Olenhan itsekin ulkomaalaistaustainen, vaikka Suomessa olenkin syntynyt ja lähes koko ikäni kasvanut. Tämä tuli myös esille kun minua haastateltiin lehteen voiton tiimoilta. “Törmäsitkö usein koulussa syrjintään ja rasismiin?”, minulta kysyttiin. Ihme kyllä, en. Näin jälkeen päin ajateltuna minua kyllä kiusattiin muttei tietääkseni koskaan ulkomaalaistaustani vuoksi.

Olin jo ala-asteella se tyttö jolla oli tumma tukka, tummat silmät, yhteenkasvaneet kulmakarvat (ei puhuta siitä) ja joka puhui nopeammin ja enemmän kuin suomalaisilla on tapana, silti nämä ominaisuudet eivät olleet niitä joiden vuoksi minut olisi suljettu ryhmien ulkopuolelle. Tämä johtui luultavasti juuri siitä, että koulussani ja ympäristössäni oli niin paljon myös muita ulkomaalaistaustaisia nuoria, jotka ovat suvaitsevaisempia eri kulttuureita kohtaan. Toki sitäkin näki paljon, että jos ei hommat menneet niin kuin tahtoisi niin ‘valkoiset’ onkin rasisteja. Ulkokultturi-valtaisilla alueilla toki myös täysin arjalaisveriset voivat tuntea olonsa syrjityksi, rasismi toimii kumpaankin suuntaan.

Olen saanut elämäni aikana tutustua moniin ihaniin ihmisiin. Olen elämäni aikana saanut tutustua myös moniin uskomattoman ilkeisiin, pahantahtoisiin ja ärsyttäviin ihmisiin, mutta yhtäkään näistä mielipiteistä en ole muodostanut siksi, että joku on ollut tummaihoinen, kurdi, homo, hassunnäköinen, liian lyhyt tai liian paksu. Herkemmin olen ärsyyntynyt niistä, jotka ovat painaneet maantasolle itsetunnon sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat tummaihoisia, kurdeja, homoja, hassunnäköisiä, liian lyhyitä tai liian paksuja. Kukaan ei voi tietää tästä elämästä kaikkea, mutta vielä vähemmän siitä tietää jos ei opi hyväksymään kanssaeläjiään. Mitä erilaisempia ihmisiä ympärilläsi on, sitä enemmän uutta heiltä voi oppia.

Niin, mikä sitten minusta teki tällaisen kuin olen? No, Metrolle kirjoitin näin.
“Asiat, jotka hukkuvat paperille ovat suuret linjat; paperille on helppo siirtää yksityiskohtia mutta ei välttämättä syitä, jotka niihin ovat johtaneet. Jos olisin joitakin valintojani punnitessani toiminut järkeni mukaan, saattaisin olla pidemmällä elämässäni, mutta olisin luultavasti hukannut itseni matkalla. Punnitsen asioita sydämelläni, koska se tietää usein enemmän kuin järkeni, ja vain sen ansiosta olen nyt tässä; varmempana siitä kuka todella olen ja mitä todella haluan. Synnyin punaisena, rääkyvänä möykkynä niin kuin kaikki muutkin ja minulla oli samat välineet rakentaa itsestäni ihminen kuin kaikilla muillakin. Opin paljon monista asioista, esimerkiksi kahden kulttuurin välillä varttuminen opetti minulle suvaitsevaisuutta. Uskon kuitenkin, että en ole hukannut itseäni sen vuoksi, että olen jaksanut kuunnella sydäntäni silloinkin kun se ei olisi välttämättä ollut kaikkein järkevintä. Siksi minun sydämestäni tuli juuri tämän muotoinen, ja minusta tuli tällainen kuin olen.”

Olli

Leave a Reply

Your email address will not be published.